28.11.2012

Neiti Loikkanen jo 7 kk

Meidän pentu on jo kasvanut 7 kk ikäiseksi nuoreksi shelttineidiksi. Pikkuhiljaa on opeteltu maailman menoa ja kyllä tässä on edistyttykin, mutta myös haasteita matkalla kunnon sheltiksi on vielä edessä.

Viimeinen pinnistys sisäsiistiksi oppimiseen on menossa. Yöt Loikka nukkuu pentuaitauksessa yksin tai Muffyn kanssa. Aamulla pukeudun ja laitan kamat valmiiksi ja vasta sen jälkeen vapautan Loitsun ja lähes syöksytään ulos. Iltapäivällä heti töistä tultua käydään Loikan kanssa kahdestaan ulkona. Illalla sitten koko jengin kanssa.

Hieman ongelmia on ilmestynyt lenkkikäyttäytymisessä. Kovin on vilkas otus tuo Loikka, mielestäni paljon vilkkaampi kuin Netta. Näkee, huomaa ja kokee ulkona paljon ja tällä hetkellä myös reagoi näihin juttuihin äänekkäästi tai muuten kiihkeästi. Kun esim. nähdään Paavo-pupu (=city-rusakko) niin se saa Loikassa aikaan ensin äänen, sitten vedon ja kun hihna estää perään lähtemisen niin vimmatun hajujen etsinnän ja jäljestämisen. Tästä ei vilkas typy sitten ihan äkkiä palaudukkaan...

Mutta on Loikassa enemmän niitä hyviä puolia. Ja jos Netta on minun käteeni sopiva sheltti niin sitä tulee myös Loitsu olemaan. Ja ehkä kaikkein parasta, että tulevat edelleen erittäin hyvin juttuun Netan kanssa! Tämä riita-asian ennakointihan sai minut pentueessa päätymään Loitsuun eikä siskolikkaan jota pitkään katselin.

26.11.2012

Shelttien retinopatiaa

Silmälausunto paperi tuli vihdoin postissa ja siinä sanotaan näin

"Tapetumin periferiassa hyporeflektiivisiä osittais selvärajaisempia, osittain raitamaisia retinopatia-alueita. Bilt. retiham verisuonet ok."

shelttiretinopatia -> suositellaan ERG

takapuolelle vielä selvennetty

"Paneelipäätös vapauttaa PRA-epäilystä. Muutokset viittaavat ns. shelttien retinpatiaan, joka on rodussa tavattava perinnöllinen verkkokalvo sairaus. ERG-tutkimus (YES) olisi suositeltava"

23.11.2012

Muu verkkokalvon sairaus: epäilyttävä

Käytiin Muffyn kanssa viikko sitten Tampereella kennelliiton järjestämässä silmäpaneelissa. Tänään näkyi tulos koiranetissä. Paneelissahan kolme eläinlääkäriä tutki Muffyn silmät.

17.11.2012 silmätutkimus [SKL:n paneeli] Muu verkkokalvon sairaus : epäilyttävä

Odotellaan että silmätarkastuslausunto tulee kotiin asti, jos siitä selviäisi jotain. Sitten mietitään miten asian kanssa edetään.

Pääasia kuitenkin on että Muffy mennä viipottaa edelleen lujaa kyytiä Loitsun perässä metsässä sekä agiradalla, joten näkökyvyssä ei ole huomattavaa vikaa.

22.11.2012

Vain vaaleat kotona

Ville otti Netan taas rekkakoiraksi, joten minulla on vain vaaleat sheltit seurana. Vähän nuo aamulla katselivat että nyt on joku juttu meneillään, mutta iltapäivään menessä olivat jo sopeutuneet tilanteeseen ja ottaneet omat aivot käyttöön.

Loikkanen treenaa

Loitsun kanssa on treenattu maltillisesti, vai pitäisikö sanoa että aika vähän. Joonas olikin Marialle kommentoinut että Loitsun on vapaan kasvatuksen tulos ;) Vähän vissiin villi tapaus kun Jesperin kanssa kävi iltapäivän puuhailemassa.

No mitäs Loitsu sitten on treenannut? No niitä perusjuttuja; istu, maahan, anna tassu. Lisäksi sitten pikkuisen spasiaalia eli vatiin menoa ja vadin päälle kiipeämistä sekä kosketusalustan koskemista.

Agilitya ei olla treenattu ollenkaan, mut kovalla innolla Loitsu hallin ovesta sisään suuntaa. Hallissa on pikkupennusta asti käyty vahvistelemassa noita perusjuttuja sekä leikitty naruleiluilla. Nyt mukaan on tullut myös pallolla leikkiminen. Loitsu vaihtaa sujuvasti palkaa namin -  vetoleikin - pallon välillä. Pallo on vielä ehkä se jota se ei niin palkaksi miellä, mutta innolla perään juoksee. Lisäksi hallissa on leikin lomassa treenattu eteenmenoa namikupille.

Istuminen on ollut välillä hukassa kokonaan, joten tänään treenattiin hallissa erottelutreeninä koske - istu - maahan juttuja naksuttimella ja nameilla. Lisäksi otettiin treeniin mukaan (olisiko nyt toinen treenikerta) sivulla tuloa. Lopuksi otettiin hallissa rauhoittumista, joka ei sekään ole huono treeni Loitsulle.

Videolla Loitsu melkein 6 kk vanha (noin kuukausi sitten)

15.11.2012

Reissussa Nurmijärvellä

Maria ajoi pihaan vähän vaille kuusi ja sijoitettiin viisi shelttiä kolmeen kevythäkkiin väljästi VW Touranin kyytiin. Nokka kohti Nurmijärveä pimeässä ja märässä kelissä. Jo alku matkasta lupasi että kohta valostuu, mutta ei se tainnut valostua koko päivän aikana...

Matkasimme kohti Eläinosteopaatti Maaria Kaiperlan vastaanottoa. Matkalla mietimme että missä järjestyksessä koirat olisi paras hoitaa. Päädyttiin sitten järjestykseen Elmo-Muffy-Quru-Netta-Vertti.

Muffy siis minun koirista eka hoitoon. Maaria kiinnitti huomionsa Muffyn lantion asentoon. Hoitoa saatiinkin sitten lantion seudulle ja saatiin virtauksia tuolla alueella paranemaan. Lantion ongelmista johten oikean takajalan lihaksisto on pienempi ja polvi kääntyy sisäänpäin. Maarian mielestä myös etuosan kuormitus ja "omituiselta tuntuminen" johtuu tuolta takaa. Oikean takajalan takia vasen etujalka kuormittuu enemmän. Klassinen ristiin kuormittuminen siis. Tässäpä myö syy että SM kisoijen kuvissa Muffy hyppää joka kuvassa oikea etujalka ylempänä (kuvia).

Netalle sanoi heti alkuun että huonot lonkat kuormittavat etuosaa. Hoidettaessa kehui Netan hyviä takajalkojen lihaksia ja tunsi lihaksistosta että Netta on vauhdikas tyyppi :) Huonot lonkat aiheuttavat myös peitsaamista, mitä Netta harrastaakin helposti, koska liike ei lähde lantiosta asti vaan ainoastaan jaloista. Nettaa hoidettiin noiden lonkkien alueelta ja se vastasi hyvin hoitoon.

Nyt seuraillaan millaisia muutoksia hoito saa aikaan.

5.11.2012

Uudet lenkkarit ja paikka silmäpaneeliin

Käytiimpä Lotan kanssa heittämässä pieni (3 km) juoksulenkki lauantai iltana ja sitten päästiin saunaan. Mukava kun oli seuraa juoksulenkillä, niin juoksukin sujui paremmin kuin edellisellä kerralla kun juoksin saman lenkin yksin. Juoksulenkillä mukana myös Netta ja Muffy. Loitsu sai jäädä isännän kanssa kotiin katsomaan telkkaria, kun on hieman nuori juoksulenkeille vaikka kyllä se kohta voi tuommoisille mun lenkeillä lähteä kun eihän ne pitkiä ole ja Loitsun meno on kotona ja lenkillä semmoista ettei pieni hihnajuoksutus siinä vauhdissa ole mitään.

Juoksulenkille lähtiessä pähkäilin taas omistamieni kolmien lenkkarien välillä että mitkä laitan jalkaan (ja mitkä lainaan Lotalle). Jalkaan meni sitten ne kaikkein vanhimmat, nyt jo liian käytetyt kengät, mutta kun ne tuntuu juostessa parhailta. Uudet mustat ei sitten ollenkaan tunnu sopivan mun jalkaan. Keväällä kävin urheilukaupassa fysioterapeutin tekemässä pikatestissä jalkojeni kanssa ja siellä ilmenikin että pitäisi käyttää neutraaleja kenkiä. Olen tainnut aina ostaa pronaatiotuettuja kun ovat tuntuneet jalassa parhaalta...

Jari oli bongannut telkkarista Intersportin -20 % alennusmyynnin pe + su ja niimpä suuntasin sinne etsimään uusia neutraalilla askelluksella olevia lenkkareita. Sellaiset löytyikin. Olisiko lähtöhinta ollut jotain 150 € mut allennettuna jo valmiiksi ja alennetusta hinnasta sai vielä tuon 20 % pois joten hintaa jäi 64 €. Kengät pääsivät jo heti ensimmäisenä ilta testiin kävelylenkille ja ensimmäinen tuntuma on että ompa omituiset kengät. Ihan kuin vääntäisivät jalkaa hullusti... ja kävely tuntuu läpsyttelyltä. Mutta täytyy nyt useamman kerran niitä testata koska luultavasti jalkani on vaan vääntyneet/tottuneet väärään asentoon ja nyt oikeampaan korjaavat kengät tuntuu oudoilta.

Kyllä sitä jo kolmekymppisenä on huomannut että jalat ja polvet eivät aivan parhaassa kunnossa ole, joten kyllä hyviin, omaa jalkaa tukeviin, kenkiin kannattaa satsata jo aiemmin. Varsinkin jos kengillä liikkuu paljon.

***

Muffy hyväksyttiin tämän syksyn Kennelliiton silmäpaneeliin niiden vuosi sitten saatujen PRA epäilyttävä ja terve tulosten perusteella. Pääsee Muffyn näkökyky kerralla useamman lääkärin syyniin. Ainakin metsälenkeillä tuntuu näkö pelaavan kun sitä vauhtia Loitsun perässä pusikoissa menee. Toisaalta taas olen itse huomioinut että tekee agilityssä enemmän kieltoja putkiin (varsinkin mustiin) kuin aiemmin.