17.10.2014

Tehotreeniä Loitsun kanssa

Tehotreeniä Loitsun kanssa :) eli siis kaksi kertaa käyty itsenäisesti treenaamassa.

Molemmilla kerroilla aloitettiin hyppytekniikkaharjoituksella. Askeleen pidennys ja perussarjat muistuteltuna mieleen.

Seuraavaksi keinutreeniä, jossa selvää edistystä. Loitsu alkaa hahmottaa keinun ja puomin eron, tulee itse riittävän pitkälle, eikä enää kauhistu rämähdyksestä vaan suorittaa keinun kerta toisensa jälkeen innokkaasti.

Eilen otettiin treeniin myös puomi. Päätin ottaa muutamalle kerralle avuksi namikupin jotta Loitsu muistaisi koota itsensä paremmin alastulolla ja pystyisi pystähtymään 2on-2off. Saatiin onnistumisia, Mari auttoi palkkaamalla kuppiin.

Molemmilla kerroilla on tehty myös pujottelua. Perjantaina oli neljä keppiä ja testi ilman ohjureita. Loitsulla ei sitten mitään hajua koko suorituksesta. Ohjurit peliin ja heti nappiin. Osaa siis ohjurit mutta ei pujottelua. No ohjureista on päästävä joskus eroon, jotan otettiin ohjurit toisesta päästään irti ja jätettiin ekaan ja vikaan keppiin kiinni. Lähinnä muistutukseksi Loitsulle, että ottaa ajatuksen mukaan peliin. Nämä sujuivat hienosti, ei yhtään virhettä. Palkkasin jatkamalla suoraan putkeen.

Eilen keppejä oli kuusi ja laitettiin ajatuksenkeräystä varten ohjurit ekaan ja tokaan keppiin kiinni, sekä viimeinen ohjuri kokonaan. Yksi virhe ja hienoja pujotteluja niin suoraan putkesta kuin toisesta suunnasta putki-hyppy-pujottelu. Mari palkkasi heti keppien jälkeen ja toisessa suunnassa vietiin palkka hypyn taakse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti