11.11.2014

Netan Rally-Toko treenit

Rally-toko on hauskaa aktivointia, 
jota voivat harrastaa kaikenikäiset ja 
kaiken kokoiset koirat ja ihmiset! 
Tärkeintä radalla ja treeneissä on iloinen kontakti, 
liikkeet suoritetaan hymyssä suin hännät heiluen.

Nyt on ensimmäiset Rally-Toko treenit Netan kanssa Etoelävän koulutuksessa käyty. Nepsu lähti tietysti jo kotoa erittäin reippaana, kun näki että lähdetään ihan kahdestaan matkaan ja treenilaukku mukana. Treeneissä ei mitään mahdottoman vaikeaa meille ollut, kun onhan tuommoisen 11 vee harrastuskoiran kanssa tullut pikkuisen muutakin kuin agilitya treenattua. Kurssilla oli mukavaa ja tuli kerrattua vanhoja juttuja ja vahvistettua keskeneräisiä. Osa kurssilaisista on nuoria koiria ja omistajatkin vasta ensimmäisellä koirankoulutuskurssilla, mutta onneksi myö osataan Netan kanssa sitten soveltaa Ellin antamia ohjeita ja tarpeen mukaan vaikeuta tehtäviä. Onnistuneiden toistojen jälkeen käytiin myös hengailemassa ja nuuskuttelemassa ympäristöä. Netta vaan ei oikein tuota hengaamista ymmärtänyt ja olikin valmis kuin partiotyttö lähes koko ajan.

Kurssilla keskitytään rally-tokon alokasluokan liikkeisiin, 
tavoitteena joko kisaamiseen valmistavat taidot tai 
omaksi iloksi ja hyödyksi harjoittelu.

Ensimmäisenä treenattiin kontaktin ottamista ja palkasta luopumista. Ohjaajalla oli molemmissa käsissä namit ja koiran piti käsien välistä katso ohjaajaa silmiin. Käskysanalla ollaan katsomista treenattu, mutta nyt kun ei käskysanaa käytetty vaan koiran piti itse älytä juttu. Netta sentään yritti. Ensin saada namia oikeasta kädestä sitten vasemmasta. Mutta saatiin me onnistuneitakin kontakteja, kunhan ekasta vilkaisusta pääsin palkkaamaan.

Toisena treenattiin käskystä istumista ja pysymistä, sekä käskyllä vapautumista. Istu käsky toimi hyvin, mutta pysymiseen olen käyttänyt paikka käskyä joten Netta vapautui helposti jos liikuin itse kauemmaksi. Malttoi kuitenkin hyvin istua ja odottaa jos pysyin lähellä.

Sit seuraava treeni tähtäsi jo yhden kyltin suorittamiseen. Eli otettin koira vapaasti eteen ja ohjattiin se siitä oikean kautta takaa kiertäen vasemmalle perusasentoon. Tämä oli meille uusi liike kun Netalle on opetettu sivulle tule suoraan edestä kiepsahtamalla. Namilla rauhassa viemällä päästiin kuitenkin hyvin alkuun liikkeen opettamisessa.


Välissä tehtiin seuraamisen alkeita. Minä tein Netan kanssa vähän pidempää seuraamista ja käännöksiä. Palkkasin hyvästä kontaktista, oikeasta paikasta ja hiljaa seuraamisesta.

Lopuksi harjoiteltiin vielä vasen täyskäännöstä = saksalainen käännös. Siinä ohjaaja kääntyy vasemman kautta takaisin paluusuuntaan ja koira kierähtää ohjaajan selän takaa. Kuvassa pikkuinen nuoli kuvaa ohjaajan liikettä ja iso nuoli koiraa. Tätä on joskus yritetty Netan kanssa treenata, mutta silloin ei homma pelannut. Tänään saatiin kuitenkin oikein hyviä käännöksiä aikaiseksi. Minun pitää kuitenkin muistaa huolehtia että Netta jatkaa seuraamista käännöksen jälkeen riittävän lähellä.


Koska saatiin usea onnistuminen tuossa käännöksessä niin yhdistin tämän treenaamiseen myös täyskäännös oikeaan jossa ohjaaja kääntyy oikeaan ja koira seuraa koko ajan vasemmalla sekä täyskäännös vasempaan, jossa ohjaaja kääntyy vasempaan ja koira ikään kuin peruuttaa ohjaajan vasemmalla puolella. Onnistuttiin hyvin erottelemaan erilaiset käännökset kun käytin apuna käsiohjauksia sekä erilaisia suullisia käskyjä.

Käytetyt käskyt
Vasen täyskäännös: Takaa - seuraa
Täyskäännös vasempaan: sivu
Täyskäännös oikeaan: seuraa

1 kommentti: